Arkkitehtejä
Suomen rautatieasema-arkkitehtuurin isänä pidetään Carl Albert Edelfeltiä, taidemaalari Albertin isää. Lääninarkkitehti C. A. Edelfelt suunnitteli ensimmäiset suomalaiset asemarakennukset ja koulutti seuraajansa Knut Nylanderin. Edelfeltin sunnittelemia tai hyväksymiä asemarakennuksia ei ole monta jäljellä. Ne ovat luonnollisesti ensimmäisten rataosien varressa, Tikkurilan tiilinen asema, nykyisin museo, ja puuasemat Järvenpäässä (luetaan Suomen vanhimmaksi asemaksi, eikä ehkä Edelfeltin käsialaa), Hyvinkää, Turenki ja Riihimäen-Pietarin -radan vanhat puuasemat, joissa näkyvät ainakin Edelfeltin ideat kuten vielä Hangon ja Hyvinkään rataosallakin. Viime mainitun radan asemien suunnittelussa arvellaan näkyvän myös Ossian Bergbomin käden jäljen. Bergbom johti radanrakennustöitä useimmilla 1800-luvun lopun rataosuuksilla.

Knut Nylander suunnitteli Edelfeltin apulaisena ja tämän jälkeen Suomen 1860-1890 -lukujen asemista suurimman osan kuten Pohjanmaan radan asemat aina Ouluun saakka, ensin uusrenessanssin ja vähitellen kansallisromanttisen tyylin piirtein. Jo Oulun radan suunnitelmissa hyödynnettiin tyyppipiirustuksia, s.o. samaa perusmallia käytettiin useiden asemien suunnittelun pohjana. Myös Savon rata sai alkuperäiset asemansa Oulun radan asemien malleista.

Nylanderin työtä jatkoi Bruno Granholm, joka toi kansallisromanttiseen tyyliin vähitellen jugendin piirteitä. Granholmin ensimmäinen yhtenäinen suunnittelutehtävä oli Haapamäeltä Jyväskylään ja edelleen Suolahdelle rakennettu rautatie. Helsingin-Turun -radalla eli rantaradalla Granholmin arkkitehtuuri on kukoistavimmillaan ja edelleen hyvin säilyneenä nähtävillä.

Vuodesta 1907 Bruno Granholmin rinnalle suunnittelijaksi tuli Thure Hellström, joka aloitti jugendista (mm. Joensuu-Nurmes ja Jyväskylä-Pieksämäki-Savonlinna) ja siirtyi vähittäin kohti klassismin yksinkertaisuutta ja harmonisia muotoja (esim. Ylivieska-Iisalmi ja Oulu-Kontiomäki). Hellströmin rinnalla työskenteli vuodesta 1923 Jarl Ungern. Hän toi suunnitteluun funktionalismin 1930-luvulta alkaen. Ungernin erityylisiä töitä on Suomessa runsaasti myös sodan tuhojen jälleenrakentamisen ajalta. Niinpä Hangon nykyinen asema on Ungernin funktionalismin hyvin säilynyt edustaja. Funktionalismi toi asemien rakennusmateriaaliksi puun tilalle kiven ja tiilin, joita aiemminkin oli käyettty suuremmissa rakennusprojekteissa.

Rautateillä luovuttiin vähitellen omista pääsuunnittelijoista, mutta asema-arkkitehtuurin parissa on aina ollut myös muita kuin rautateiden virka-arkkitehteja. Eliel Saarinen suunnitteli Helsingin ja Viipurin asemarakennukset 1900-luvun alussa. Kajaanin nikkarityylin edustajaksi kutsuttu upea kansallisromantinen ja myös jugendin piirteitä esittelevä asema on Gustav Nyströmin suunnittelema. Tampereen edustava funkkisasema on Otto Flodinin ja Eero Seppälän käsialaa. Humppilan nykyisen aseman suunnitteli palaneen tilalle Mauri Liedenpohja, ja Kolarin lappilaisaiheinen asema on Ilpo Väisäsen piirtämä.

Matkanteon nopeutuminen ja uusi ajattelu ovat tehneet asemarakennuksesta vähemmän tärkeän tukikohdan. Toisaalta asemista on syntynyt useamman joukkoliikennemuodon yhdistettyjä matkakeskuksia. Uusilla rataosilla asemarakennus on kuin sulautunut osaksi turvallisia liikennejärjestelyitä, ja aseman hahmoa on haettava silloista ja tunneleista, hisseistä ja katoksista, massiivisista laitureista ja huomiota vaativista opastauluista. Aikamme haaste on säilyttää kaikki rikas asemaperinne, jolla voi olla jopa yhtä suuri vaikutus paikkakunnan identiteettien muokkaajana kuin kirkko-, koulu- ja hallinnonnollisilla rakennuksilla.

Pirjo Huvilan antoisan kokonaisesityksen suomalaisesta asema-arkkitehtuurista avaat Kulttuuriympäristömme-sivuston linkistä.